Kevään 2025 salivuoroihin tuli pieniä muutoksia.
Maanantaisin, kuten aiemminkin on ilmoitettu, on vuoroviikoin vapaavuoro (kaikille harrastajille avoin) ja ohjattu dan-vuoro.
Tiistaisin on värivöiden (kelt-pun) yhteisvuoro.
Keskiviikkoisin on klo 17.00-18.00 ohjattu teematreenivuoro 29.1.-19.3. ajalla. Seuraathan aiheita harjoituskalenterista. Teematreeneissä ohjataan vaihtelevasti miekkatanssia, pallonheittoa, paperin leikkausta ja kynttilän sammutusta.
Torstain vuoro on kevään ajan kertaava vuoro & peruskurssivuoro. Vuorolle saa tulla mukaan myös uusia, korealaisesta miekkailusta kiinnostuneita lajin parissa aloittelevia harrastajia! Voit siis tuoda torstain vuorolle kaverin tutustumaan lajiin. Lisäksi vuoro on toistaiseksi ns. kertausvuoro, jolla voit harjoitella aiempia tekniikoita sekä palata turvallisesti lajin pariin esimerkiksi pidemmän tauon jälkeen.
Perjantain vuoro on tuttuun tapaan yhteisvuoro.
Harjoituskalenteriin pääset tästä.
Tervetuloa kevätkaudelle! Haidong!